Otometri

Kuvia

Vanhat tavat istuvat lujassa myös USA:ssa

Tuore Nebraskan yliopiston tutkimus kertoo, että korvatulehduksen hoitosuositus on muuttanut vain vähän lääkäreiden määrämien antibioottireseptien määrää USA:ssa. Arvovaltaiset lääkäriyhdistykset American Academy of Pediatrics ja American Academy of Family Physicians suosittelevat, että korvatulehdusta seurataan (watch-and-wait) 72 tunnin ajan ennen antibioottien käyttöä. Alkuvaiheessa tulehdusta tulisi hoitaa ibuprofeenia tai asetaminofeenia eli parasetamolia sisältävällä kipulääkkeellä. Antibioottikuuri on syytä aloittaa, jos potilas on kuumeinen vielä 72 tunnin jälkeen.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että ennen hoitosuositusten antamista vuonna 2004 vain 13 prosenttia korvatulehduksen takia lääkärissä käyneistä ei saanut antibioottia. Hoitosuositusten tultua voimaan luku on vuosittain vaihdellut 12-16 prosentin välillä. Lääkärit kertovat kokevansa epämukavana tilanteen, jolloin he eivät määrää antibiootteja. Heidän mukaansa potilaat vaativat antibioottihoitoa.

Hyvänä kehityksenä tutkimuksessa pidetään sitä, että kalliiden ja voimakkaiden antibioottien käyttö korvatulehdusten hoitoon on vähentynyt. Yleisin antibiootti on amoksilliini, jonka osuus on 59 prosenttia kaikista korvatulehduksen hoitoon käytetyistä antibiooteista. USA:ssa todetaan noin miljoona akuuttia korvatulehdusta kuukaudessa.

(Lähde: Hitzeman M, Klepser D "Analysis of acute otitis media treatment trends in pediatric patients", American Society of Health-System Pharmacists

2011; Abstract 5-142.)

Otometri Facebookissa

Yhteystiedot/Contacts

Otometri Oy
Ollilantie 4
90440 Kempele
Y-tunnus 2314173-8
asiakaspalvelu(at)otometri.fi
Puhelin: 045-3289100

 

Otometri in English

Design: R-Studio