Otometri

Kuvia

Valikoiva kuulo

Valikoiva kuulo on useammille tuttu termi. Tuskin sille löytyy lääketieteellistä määritelmää, mutta elämänläheinen, kokemukseen perustuva, määritelmä taitaa olla lähes jokaisella mielessä. Oireet ovat onneksi kohtuullisen harmittomia ja vaiva ei yleensä kestä kovin kauan. Miehillä, naisilla, lapsilla ja jopa kotieläimillä on väitetty olevan toisinaan valikoiva kuulo.

Korvatulehduksen yhteyttä valikoivaan kuuloon ei ole tieteellisesti todistettu, vaikka silloinkin kuulo saattaa huonontua. Sen sijaan usein kotitöistä puhuttaessa tai erimielisyyksistä keskusteltaessa valikoiva kuulo alkaa vaivata ihmisiä. Lapsia vaiva kiusaa useimmiten mielenkiintoisen tekemisen aikaan, jos vanhemmilla on epämieluisaa kerrottavaa leikin keskeyttämisestä. Lemmikkieläimet, kuuleman mukaan, myös kärsivät silloin tällöin samasta vaivasta. Lemmikki saattaa ulkoillessa huomata jotain niin mielenkiintoista, että kuulo tuntuu huononevan kuurouden asteelle.

Yhteistä kaikille valikoivan kuulon oireyhtymästä kärsiville on, että vaiva paranee poikkeuksetta tilanteen muuttuessa. Jos kotitöiden sijaan aletaan puhua illanviettoon lähtemisestä tai lapselle ehdotetaan jäätelöä makkarakeiton tilalle, asiat kuullaan kuiskaamallakin esitettynä. Vaikka vaiva on suhteellisen yleinen, on lohdullista tietää sen olevan tilapäinen ongelma.

Otometri Facebookissa

Yhteystiedot/Contacts

Otometri Oy
Ollilantie 4
90440 Kempele
Y-tunnus 2314173-8
asiakaspalvelu(at)otometri.fi
Puhelin: 045-3289100

 

Otometri in English

Design: R-Studio