Otometri

Kuvia

Tärykalvon puhkaisu

Vieläkin muistan, kuinka äitini kiikutti veljen lääkäriin korvakivun takia 70-luvulla. Minäkin satuin olemaan mukana, koska en voinut jäädä yksin kotiin. Lopputulemana veljeni korvat todettiin terveiksi, mutta minun tärykalvot puhkaistiin korvatulehduksen vuoksi. Ei tainnut olla mitenkään kivulias operaatio, koska itse puhkaisusta ei ole jäänyt mitään mielikuvaa. Sen kuitenkin muistan, että jonkin aikaa pidin pesulla käydessäni vaseliiniin kastettua pumpulitukkoa korvassa.

Aikoinaan tärykalvon puhkaisu eli korvapisto tai parasenteesi oli yleinen tapa hoitaa korvatulehdusta. Se tehtiin rutiininomaisesti jokaiselle lapselle, jolla todettiin tai epäiltiin korvatulehdusta. Tärykalvon puhkaisu helpottaa korvakipua välittömästi, koska tärykalvoa painava ja kipua aiheuttava erite pääsee ulos. Nykyisin korvapistoa ei suosita korvatulehduksen hoitokeinona. Tutkimukset ovat osoittaneet, ettei sillä ole vaikutusta korvatulehduksen paranemiseen. Korvatulehduksen aiheuttamaan kipuun suositellaan kipulääkkeitä. Korvapisto tehdään nykyäänkin äkillisessä korvatulehduksessa, jos välikorvan eritteestä tarvitaan näyte esimerkiksi bakteeriviljelyä varten tai kovaa korvakipua halutaan lieventää ensiapuluonteisesti.

Otometri Facebookissa

Yhteystiedot/Contacts

Otometri Oy
Ollilantie 4
90440 Kempele
Y-tunnus 2314173-8
asiakaspalvelu(at)otometri.fi
Puhelin: 045-3289100

 

Otometri in English

Design: R-Studio